Nomnom mitäs. Olin Minjan hiihtoloman Nurmeksessa ja oli tähän asti varmaan elämäni parhain ja mukavin viikko. Oli sellanen rento fiilis enkä ajatellut yhtään mitään muuta kuin Minjaa koko 9 päivää. Sitä ennen näin myös matkan varrella Nean ja Elisan kun pysähdyin Jyväskylässä. Näin heidät ekaa kertaa, mutta ihan mukavasti se meni siitä huolimatta. Sain myös annettua Nealle piirustuksen jonka tein hänelle 16 vuotis lahjaksi, hänet ratsastamassa hoitohevosensa kanssa. Tuo junamatka meni ihan mukavasti, vaikka ekat tunnit uuvutti. Lisäksi tuntui että se viiminen tunti ei lopu ikinä, mutta vihdoin sitten 6 tunnin junamatkan jälkeen kuulutettiin että juna saapuu Nurmekseen. Sydän hakkasi jännityksestä, mutta kun pääsin halamaan Minjaa niin jännittys laukesi ja mulle tuli parempi olo ku aikoihin.

Mitäs me tehtiin. Katottiin telkkaria, nukuttiin, syötiin, käytiin kahden koiran kanssa lenkillä, möllötettiin kahestaan sängyssä, vierailtiin sukuloimassa jaja.. Ei kai muuta. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta musta se oli just täydellistä. Mulla ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa yhtä rento olo. En pelännyt tai ahdistunut missään vaiheessa edes hetkeksi.

Oli ihan mielettömän haikeeta lähteä ja päädyin junaan Minjan kyyneleet poskessani, se teki kipeetä. En ole ikinä potenut sellaista oloa ku junassa. Oli paha olo ikävästä ja tuntu niin väärältä lähteä että teki mieli oksentaa.

Enää 4,5 viikkoa että Minja tulee mun luo! Ihan hiton ikävä jo nyt, mutta ei voi mitään. Onneksi mese on keksitty ja välillä nään mun kultaa webkamerastakin. Mä en oo ketään ihmistä rakastanut tällä tavalla ku Minjaa.

Minjan äiti vähä leikkeli mun hiuksia ja värjäs ne todella kivalla mahonginruskeella värillä! Jotka ei kyllä värin osalta pääse edukseen missään kuvassa, livenä tukka on kivemman värinen.

Asiasta toisiin. Oon rampannu koko ajan (ainaki tuntuu siltä) työkkärissä ja vihdoin rupee tuottamaan tulosta. Ei kylläkään työkkärin ansiosta, vaan ihan omasta aikaansaannosta jopa. Otin yhteyttä ravintola Pikku-Torreen työharjotteluun ja sieltä tuli vastaus että ottvat minut keittiöön hommiin. Toisesta paikasta otettiin yhteyttä ja kuvittelin ensin tämänkin työharjotteluksi, mutta erehdyin. Ravintolalaiva Luluun ihan vakituisiin hommiin TESin mukaiseen palkkaan. Pääkokkina ja ekan kuukauden olisin yksin ja myöhemmin sitten tulisi mun avuksi toinen. Tein omasta mielestäni hyvän vaikutelman pomoon kun kävin työhaastattelussa viime perjantaina. Ja ensi viikon alussa jo saan tietää pääsenkö. Toivotaan nyt että joku super ammattilainen ei hae tuonne koska sain sen käsityksen että paikka olisi mun jos ei mitään traagista tapahdu. Ois kyllä niin hienoa et pelottaa, mulla on jo oma kämppä, Minja ja jos vielä sais ees syksyksi asti oikeita töitä ni mun elämähän rupeis olemaan täydellistä. Se on jo nyt niin hyvä et oon välillä itkeny vaan onnesta. Mitä en todellakaan ois viel vuosi sitten voinu uskoa. Mä rakastan mun elämää vaikka siinä olisikin 958298 asiaa korjattava. Se on nyt parempaa ku se on ollu ikinä. Innolla ootellen soittoa!

Ensi viikolla ainakin on tekemistä. Joka päivä tallille ja viikonloppuna vahtimaan pikkusiskoja taas, olin jo tällä vkl kanssa.